Kuva: Harri Joensuu

Olen teatterin ja elokuvan ammattilainen

Teatteritaiteen maisteri (TeM), Tampereen yliopiston näyttelijäntyönlaitos (Näty) 2000-2004

Taiteen kandidaatti (TaK), elokuvaohjaus
Taideteollinen korkeakoulu, elokuva- ja lavastustaiteen osasto (ELO) 2006-

Lahden kansanopiston teatterilinja 1998-1999

OHJAAJA

NÄYTTELIJÄ

Olen työskennellyt teatteriohjaajana sekä vapaalla kentällä että kiinnityksellä, ammattilaisten ja harrastajien parissa. Erityisen palkitsevana olen kokenut työn jatkumisen tuttujen ensemblejen kanssa. Lisäksi olen opiskellut elokuvaohjausta Taideteollisen korkeakoulun elokuvataiteen osastolla. 

Ehkä siksikin ohjauksiani usein kiitellään vahvasti visuaalisiksi ja elokuvamaisiksi. Olenkin parhaimmillani kun saan työstää taiteellisen työryhmän kanssa yhteistä visiota, jossa sekä visuaalinen, että auditiivinen puoli muodostavat saumattoman kokonaistaideteoksen.

Koska olen koulutukseltani myös näyttelijä, olen saanut myös paljon kiitosta henkilöohjauksesta. Ymmärrän miten näyttelijä työstää rooliaan ja koetan omalta osaltani tarjota siihen mahdollisimman konkreettista apua.

Teen työstäni tarkan ennakkosuunnittelun ja aikataulutuksen. Annan tilaa jos vastuuta otetaan, mutta olen tiukka ja tarjoan ratkaisuja jos näen että tilanne sitä vaatii.

Teatterilaisten työhyvinvoinnin kannalta ohjaaja on työnjohtajana avainasemassa. Siksi on minulle sydämen asema, että projekteissani on läpinäkyvä puhumisen kulttuuri ja elämän ja työnhallinnan kannalta selkeä ja noudatettu työjärjestys.

Pidän vahvuutenani hyviä kommunikaatiotaitoja sekä taiteellisen että teknisen henkilökunnan suuntaan. Vaadin paljon, mutta olen reilu ja johdonmukainen, ymmärrän hyvin erilaisia työnkuvia ja osaan siksi antaa palautetta eri työpisteillä ja -tilanteissa.

Sovitan mielelläni tekstejä ja vahvan englanninkielen taitoni tähden voin toimia myös suomentajana.
Olen työskennellyt näyttelijänä mm. Tampereella, Kuopiossa, Kotkassa, Seinäjoella ja Lahdessa repertuaariteattereissa sekä vapaissa ryhmissä ja kesäteattereissa. 

Olen fyysinen ja muuntautumiskykyinen näyttelijä. Muokkaan miellelläni roolihenkilön fysiikkaa ja puhetapaa etsien muotoa joka hahmoa parhaiten kuvastaisi. Rytmi on minulle näyttelijäntyön tärkein yksittäinen elementti.

Pyrin tarjoamaan ohjaajalle mahdollisimman paljon mahdollisimman varhain harjoitusprosessissa. Haluan ottaa vastuuta näyttelijänä tuomalla harjoitustilanteeseen oman ehdotukseni kohtauksen ratkaisuksi, nimenomaan näyttelijäntyöllä, en puuttumalla ohjaajan yleisratkaisuun.

Olen silti joustava ja kommunikoiva, loppuviimein näyttelijän on tärkeintä antaa muoto ohjauksen ja teoksen kokonaisnäkemykselle ja antautua tarinankerronnan vaatimuksille.

Pyrin pitämään työni tuoreena ja jatkuvassa prosessissa esitysten myötä. Lahjakkaan näyttelijän ytimessä on mielestäni kyky innostua, kuunnella ja reagoida.

​​Kuva: Petri Tuhkanen